Kukka aukeaa, sen kasvot valoon käännetyt valoa valkoisemmat.
Kaikki ympäriltä katoaa, kadut, puut. Kaikki on kirjoitettu.

On kirjoitettu, joka tuhannes vuosi kukkivat pensaat tulisin kielin.
Ja kukan nimi on Dolores ja hän on kauneus ja hän on kipu.

Ja kukan nimi on Dolores.
Hän ruusujen ritari on
ja hyasinttien hidalgo:
hän tänään on kuolematon...

Ei kuole hän tänään,
on käsi kasvoilta hetkeksi riisunut pois epätoivon.
Ja haava joka tulvii tulvii sisäänpäin, nukkuu.

Hänen kasvonsa
minun käteni
ja kaikki mikä on.

Dolores ruusupuussa
Dolores linnunlaulussa
Dolores olkapään kuopassa
Dolores suudelman suussa

Syvältä hän saapuu itseensä.
Silmäluomilla pienet meritähdet yhä värähtelevät.
Hänen aurinkonsa on suuri ja pupillinsa pieni.

Hänen aurinkonsa värjää hiusten perihelionin.
Hänen vaatteensa taipuilevat vartalon kultaisilla dyyneillä.

Sylissä torsona, hiukset kaulan kahden puolen
hän on hän on hän on

Nämä ovat: illat, joissa vielä viipyvät ohikulkijoiden varjot.
Tuoksut, jotka laskostavat terälehtensä sateen alle.
Niiden laakealla keskustalla, luisena ja totisena, pieni kuolema.
Ja pieni d.

Hän seisoo yksin ajatuksen rannalla.
Silmien ympärillä mustat renkaat leviävät.
Pensando en la muerte.

On oltava aurinko tai ei mitään, sanoo Dolores.

 

A flower opens, its face turned to the light, whiter than the light.
everything around it disappears, the streets, the trees. All has been written.

It has been written, every thousand years the shrubs will bloom with fiery tongues.
And the flower’s name is Dolores and she is beauty and she is pain.

And the flower’s name is Dolores.
She is the knight of roses
and the hidalgo of hyacinths:
she, today, is immortal…

She won’t die today,
for a moment, a hand has undressed her face from despair.
And the wound that bleeds bleed inward, sleeps.

Her face 
My hand
and all that is.

Dolores in the rosetree
Dolores in birdsong
Dolores in the hollow of a shoulder
Dolores in the mouth of a kiss

From deep down she arrives in herself.
On her eyelids small star-fish still tremble.
Her sun is large and her pupil small.

Her sun colors her hair’s perihelion.
Her garments undulate on her body’s golden dunes.

Embraced as a torso, hair on both sides of her neck
she is she is she is

These are: evenings in which the passers-by’s shadows still linger.
Fragrances that fold their petals under the rain.
On their level center, bony and serious, a small death.
And a small d.

She stands alone on the shore of a thought.
Around her eyes black circles spread.
Pensando en la muerte.

You have to be a sun or else nothing, says Dolores.